Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chips. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Chips. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. joulukuuta 2013

23. luukku

 Kuten edellisessä luukussa sanoin; availin Airin päätä. ԅ(‾⌣‾ԅ)

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun avasin dalin päätä kunnolla. Emille olin kyllä vaihtanut obitsun, mutta silmämekanismia en ollut poistanut.



 Näenkö harhoja vai puuttuuko tuosta alemmat ruuvit?
Olen varma etten ollut poistanut niitä huomaamattani. (҂‾ ▵‾)




↓ Leikkelin hieman peruukin otsahiuksia ↓


Lisää kuvia neidistä tulee, kun saisin hänelle tarkoitetut vaatteet ommeltua tai ehkä hieman ennen sitä. ^^

torstai 12. joulukuuta 2013

12. luukku

Mitsumin ja Michion oli jo aika saada uudet chipsit, joten se eilinen Coolcatin paketti sisälsi ne.

Ensin kuitenkin pari kuvaa ennen chipsien vaihtoa, ihan vertailunkin iloksi. ^^









Menin sitten hankkimaan vähän vääränlaiset, joten poistin ton kiiltävän taustan noista.
Eivät kuitenkaan vieläkään olleet ihan sitä mitä olisin halunnut ensisijaisesti, mutta saavat kelvata.
(*´∀`*)












Hehe ~ tää peruukki menee näinkin.



 Lisäsin samalla Mitsumille hieman ripsiä.





keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. luukku

Sain tänään paketin CoolCatiltä.
Näytän tässä luukussa ainoastaan paketin sisällön, mutta huomiseen luukkuun koitan saada lisää asiaa sisältöön liittyen. :)

Kaupanpäälliseksi tuli noi punaiset chipsit joihin kamera ei tarkentanut.

 Tää kenkä laatikko on ihana. (๑>ᴗ<๑)


 

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Luukku 20 ~ Cool Cat

Se Cool Catin paketti saapui eilen. ♥
Siinä kesti sairaan kauan, koska se ei ollu edes lähtenyt liikkeelle. xd

Paketti, paketti ~ Se oli pienempi kuin odotin. <3
Sain sitten avata sitä yksineni eilen illalla vaikka sisältääkin Saijan ja Millan tavaroita. :-------D

Kaikki siis eivät ole minulle.







Tässä pitäisi olla Saijan tilaukset ↑

ja tässä Millan ↑

ja tässä mun. nwn ~ ↑

Ja tässä kaupanpäälliset? ♥ ↑

hohooo... Pulli ~ 8DD

Oisin ollu ihan eksyksissä ilman tätä paperia e - e

En vielä kerenny sotkea muilla kuin Emin sukkiksilla. Muilla ostoksillani sotken sitten myöhemmin. Halusin näimmä saada tän tänne mahdollisimman pian. ^^
Cute Polka Dotted Blue Bow Tie Ribbon